South Parkiin Accept – Päiväkohtainen ohjelma julki!

South Parkiin Accept – Päiväkohtainen ohjelma julki!

* Uusia kiinnityksiä ovat myös Thor (CAN), Diablo Blvd (BEL) sekä kotimaiset Sonata Arctica, Santa Cruz, Lost Society, Brother Firetribe ja Night Nurse
* Lisäksi kesänavausta Tampereen Eteläpuistossa 8.-9.6. tähdittävät Ghost (SWE), Helloween (GER), Mustasch (SWE), Stam1na, Michael Monroe, S-tool, Mokoma, Amorphis ja Beast in Black

Accept - South Park Tampere 2018South Park Tampere 2018

Idyllisissä puitteissa Tampereen Eteläpuistossa järjestettävä raskaan rokin festivaali South Park järjestetään jälleen vuoden tauon jälkeen kesän alkajaisiksi 8.-9.6.

Odotetun kaksipäiväisen tapahtuman uusi ulkomainen kiinnitys on saksalaisen hevimetallin uranuurtaja Accept. Elokuussa tuoreimman albumin päivitetyllä kokoonpanolla julkaissut legendayhtye on ollut kiertueella koko alkuvuoden ja teki vaikuttavaa jälkeä viikonloppuna Suomenkin keikkalavoilla Helsingissä ja Turussa.
Niin ikään toinen kansainvälinen vahvistus on Kanadan muskeliheviyhtye, näyttävistä show-elementeistään tunnettu Thor sekä metallia ja groovaavaa rokkia yhdistelevä belgialainen Diablo Blvd.

Kotimaisista rock-tekijöistä South Parkissa nähdään viime aikoina kotimaassakin loppuunmyytyjä keikkoja soittanut Sonata Arctica, glamrokkarit Santa Cruz, livenä dynaaminen ja ylistetty thrash-metal -joukko Lost Society sekä AOR-yhtye, 15-vuotisjuhlaansa juhlistava Brother Firetribe. Maustetta soppaan tuo kansainvälisiä kenttiä tähän mennessä valloittanut kotimainen Night Nurse, jonka lavashow on itse koettava.
”Yhtyeen keulakuvana, säveltäjänä, sanoittajana toimiva ja laulajan tonttia hoitava Camilla ’Camy’ Rauhala on muun muassa Fitneksen maailmanmestari, ammattitatuoitsija, voimanoston Suomen mestari, kansainvälinen Burlesque-taiteilija ja kokenut Harrikkamimmi! Tämän naispuolisen rokkikukon karisma puree kaikkiin”, lupaa promoottori Timo Isomäki. 

Helloween - Pumpkins United - Helsinki 2017
Pumpkins United Helsingissä viime marraskuussa

South Park hellii myös makunystyröitä, kun tapahtuma satsaa monipuoliseen ruokatarjontaan. ”Kylläiseksi tulee niin ykkösluokan rockista kuin maittavasta festivaaliruoasta”, lupaa tuottaja Sarianna Matikainen. South Park onkin tullut tunnetuksi erityisen laajasta ruoka- ja juomakattauksestaan. Tarjolla on runsaasti lähituottajien antimia.

Tapahtuman lipunmyynti on käynnistynyt Tiketissä ja Lippupisteessä. Myynnissä ovat nyt kaikki lipputyypit, myös päiväkohtaiset festivaali- ja VIP-liput.
”Tapahtuman lipunmyynti käy vilkkaampana kuin koskaan. Vinkkinä heille, jotka eivät ole vielä tutustuneet VIP:in, se on ollut vuosittain suosittu tapa kohottaa festivaalikokemus uudelle tasolle. Katetussa VIP:ssä voi nauttia juoma- ja ruokatarjoiluista istuen ja päälavan antia samalla katsastaen”, Matikainen vinkkaa.

Ohjelma:

PE: Ghost (SWE), Sonata Arctica, Santa Cruz, Brother Firetribe, Michael Monroe, Stam1na, Thor (CAN), Diablo Blvd (BEL)

LA: Helloween (GER), Accept (GER), Mustasch (SWE), Mokoma, Beast in Black, Amorphis, Lost Society, S-tool, Night Nurse

Raskaan rockin festivaali South Park korkkaa Tampereen kesän 8.-9.6.2018

Raskaan rockin festivaali South Park korkkaa Tampereen kesän 8.-9.6.2018

Tampereen idyllisessä Eteläpuistossa vuodessa 2014 lähtien juhlittu raskaan rockin festivaali piti viime vuonna hengähdystauon ja palaa takaisin festivaalikartalle 8.-9.6.2018 raavaampana kuin koskaan.

Helloween, Helsinki 2017Itseoikeutetusti paikalle saapuu power metallin ikoni ja pioneeri, juuri viime viikolla Helsingin jäähallin täyttänyt Helloween. Nyt tätä saa lisää, kun ”Ride the Sky”, ”Eagle Fly Free” ja ”I Want Out” kajahtavat ilmoille myös ulkoilmaolosuhteissa South Parkissa.

Kotimaisista metalliviihdyttäjistä South Parkissa nähdään uransa merkkipaaluja saavuttavat tekijät, 30 vuotta soolouraa tehnyt Michael Monroe ja 10-vuotisjuhlaansa viettävä Stam1na. Festivaalilauteille nousevat myös Ville Laihialan luotsaama S-Tool ja melodisen metallin lähettiläs, uutta materiaalia työstävä Amorphis. Tuoretta levyä on lupa odotella myös suomimetallin kärkinimeltä Mokomalta, joka niin ikään tähdittää South Parkin esiintyjälistaa. Tuoreista tähdistä paikalla nähdään ensimmäisen sinkkunsa julkaissut ja jo Nightwishiä lämmitellyt, Battle Beastista irtautuneen Anton Kabasen johtama Beast in Black. Lisää julkistuksia on tulossa lähiaikoina.

”South Parkin yleisöllä, mutta myös itselläni alkoi olemaan jo kaipuu South Parkiin, josta festarikesä on virallisesti useamman vuoden ajan alkanut. Nyt saadaan jälleen perinteinen ja kaivattu startti takaisin. Tervetuloa kaupunkifestivaaliin, joka on helposti saavutettavissa ja jonka palvelut vastaavat vaativammankin kävijän makuun”, kommentoi tapahtuman promoottori Timo Isomäki.

South Park on tullut tunnetuksi laajalle yleisölle suunnatusta ohjelmastaan sekä monipuolisista ruoka-, juoma- ja oheispalveluistaan. Tapahtuma järjestetään Tampereen keskustassa, Hämeenpuiston eteläpäässä sijaitsevassa Eteläpuistossa.

Lipunmyynti tapahtumaan alkoi tiistaina 5.12. klo 10.00.
Erikoishintaisten lippujen myynti on käynnissä vuoden loppuun saakka.

Liput:
2 pv alkaen 99 eur
2 pv VIP alkaen 159 eur

Lipunmyynti:
www.tiketti.fi ja www.lippu.fi

Ikäraja:
S, VIP ja anniskelualueet K-18

www.southparktampere.fi
https://www.facebook.com/southparktampere/
@southparktre