Lost in music vyöryttää Tampereelle yli 80 keikkaa

Lost in music vyöryttää Tampereelle yli 80 keikkaa

Uuden musiikin kaupunkifestivaali Lost In Music valtaa 6.–8.10. Tampereen keskustan.  Kesäfestivaalikausi on virallisesti päättynyt ja syyssateiden tieltä siirrytään sisätiloihin yli 80 artistin voimin. Lost In Music tekee tilannekatsauksen kotimaisen populaarimusiikin nykytilaan etenkin pop-, hip hop- ja indie-tyylilajien osalta.

ALMA ja Paleface esiintyvät viikonlopun kärkipaikoilla suurimmalla tapahtumapaikalla Tullikamarin Pakkahuoneella. Etenkin runsaasti kansainvälistä huomiota herättänyt ALMA on kiinnostanut tamperelaisia lipunostajia. Lost In Music -keikka on ALMAn kaikkien aikojen toinen esiintyminen Suomessa.

Muun muassa Tähdet tähdet -ohjelmassa kisaava Evelina, ”Suomen Kanye West” Biniyam ja oululainen hard rock -bändi Temple Balls nousevat Tullikamarin lavoille viikonloppuna.

Metalli, jazz ja folk tukevoittavat pop-tarjontaa

Metallimusiikki on ulkomailla yksi Suomen vetävimmistä vientituotteista. Metalliartistit ovat jääneet Lost In Musicissa muiden genrejen varjoon. Tilanne korjaantuu raskaille sävelille pyhitetyllä Metal Export Finland
-minityyrifestivaalilla torstaina 6.10. Muun muassa tamperelaislähtöinen Ember Falls, Ison-Britannian kiertueelta palaava Whispered sekä kanadalaisvahvistus Kobra And The Lotus esiintyvät tapahtumassa.

Jazz ja nykykansanmusiikki esittäytyvät teemoiteltujen iltojen voimin. Uusi tamperelainen Eclipse Jazz Club tuo Ylioppilasteatterille kokoonpanot Elifantree, Njet Njet 9 ja Rantama Trio. Eclipse Jazz Clubin valinnat edustavat jazzin leikittelevämpää ja rockimpaa laitaa. Tampere Jazz Happening puolestaan ottaa varaslähdön Kick Off -klubillaan lauantaina Dalindéon, Utopianistin ja Pauli Lyytinen Machineryn johdolla.

Yksi kiinnostavimmista teemailloista on Kaustisen kansanmusiikkijuhlien kokonaisuus perjantaina 7.10. Antti Paalanen haastaa käsityksiä harmonikkamusiikista ja vie parjatun instrumentin juhannuskoivun alta teknoreiveihin. Haaga Folk Machine yhdistää pelimannimusiikin rokkiin ja bluesgrassin kelttiläissävelmiin. Topi Sahan esikuvia ovat Atlantin takaiset jättiläiset Bob Dylanista Bruce Springsteeniin.

Alkulämmöt festivaaliviikkoon ennakkoklubilta

Lost In Music verryttelee tänään keskiviikkona kansainvälisten vieraiden kanssa. Tampereen Klubilla esiintyvät ruotsalainen The Kendolls, belgialainen Wooly Mammoths ja norjalainen KELVIN. Iltaan sisäänpääsy Lost In Music -festaripassilla tai liput ovelta 5 euroa. Klubi on Tampereen ammattikorkeakoulun, osuuskunta Music Activen ja Excite-vaihto-ohjelman yhteistuotanto osana Lost In Musicia.
Uuden musiikin festivaali Lost In Music kymmenettä kertaa Tampereella 6.–8.10. Lisätiedot: lostinmusic.fi.
Katso koko ohjelma: lostinmusic.fi/ohjelma
Aikataulut: lostinmusic.fi/aikataulut


LIPUT:
Kaikkiin Lost In Music -tapahtumiin sisäänpääsy festaripassilla keikkapaikkojen kapasiteettien salliessa. Lost In Music -liput myy Tiketti. Tullikamarin keikoille yksittäislippuja on saatavilla myös Lippupisteellä.

*Festaripassi alk. 42,50€ / 32,50€ / 30€ (alennettu hinta opiskelijoille, Tampereen seudun Osuuspankin kanta-asiakkaille ja Aamulehden tilaajille)
*Yksittäisliput alk. 11,50€.

Vapaa pääsy Bar Passioniin, Henry’s Pubiin ja Paja Bariin kaikkina Lost In Music -iltoina!

Muihin paikkoihin liput myydään tapahtumapäivinä suoraan ovilta, katso hinnasto: lostinmusic.fi/aikataulut.

lostinmusic.fi
facebook.com/limfest
twitter.com/limfest
instagram.com/limfest
#lostinmusic2016

10. Lost In Music 6.–8.10.2016. Yhteistyössä:
Musiikki & Media, Mediaporras, Nem Agency, Tiketti, Band on the Web, FUN Tampere, Gramex, Pyynikin käsityöläispanimo, Rock Academy ja Suur-Tampere.

Vientitoivoja, tuoretta metallia ja nuoria tähtiesiintyjiä

Vientitoivoja, tuoretta metallia ja nuoria tähtiesiintyjiä

Tamperelainen kaupunkifestivaali Lost In Music täyttää pyöreitä vuosia lokakuussa.

2010-luvun pop-lupauksia, räppiä, punkkia ja maailmanmatkaajia.  Muun muassa tätä tarjoilee uuden musiikin festivaali Lost In Music. Kymmenettä vuottaan juhliva kaupunkifestivaali tuo lokakuussa yli 80 live-aktia tamperelaisiin keikkapaikkoihin.

Ellinoora ja Vilma Alina kertovat väkeviä tarinoita nuorten naisten näkökulmista. Pop-lupaus Ellinooran kappaleet Carrie ja Leijonakuningas ovat soineet tiiviisti radiossa ja poikineet laulajalle esiintymisiä Suomen suurimmilla festivaaleilla. Vilma Alinan esiintymisvarmuus kumpuaa sadoista Robinin taustalla soitetuista keikoista. Artistin omat kappaleet, kuten Hullut asuu Kallios -hitti, ovat tyylipuhdasta ja tummasävyistä elektropoppia.

Sakara Recordsin tuore kiinnitys Ikinä uhoaa ”palauttavansa rockin suomirockiin”. Bändille tarjottiin levytyssopimusta omakustanteena julkaistun Terapiaa-ensisinglen ansiosta. Ikinä yhdistää huutolaulun popmelodioihin ja raskaaseen riffittelyyn ja on ehtinyt esiintyä muun muassa Provinssissa ja Tammerfesteillä.

Töölön Ketterä tarjoilee höyryävää ”Ludoo” ja sekoittaa räppiin grimea ja muita elektronisen musiikin underground-genrejä. LEO yhdistelee puolestaan suomalaista melankoliaa nykyaikaisiin pop-tyyleihin. Ensisinkku Mun piti olla sun oli kesän soitetuimpia kappaleita Yle Radio Suomella.
POSTIKORTTEJA MAAILMALTA JA RAIVOKASTA REVITTELYÄ

Tampereelle saapuu kokoonpanoja, jotka on noteerattu ulkomailla kotikenttää laajemmin. Sans Parade esittää 80-luvun sci-fi-elokuvat mieleen tuovaa elektronista indietä. Turkulaisyhtye on saanut jalansijaa eritoten saksankielisessä Euroopassa. Nightbird on laulaja-lauluntekijä Anna-Stina Jungerstamin sooloprojekti, jota ruotsalaismediat ovat kiitelleet tyylikkäästä ja kypsästä ilmaisusta.

Rautatientunnelin Dog’s Home -baari toimii festivaalin ajan kotipesänä raivokkaampien genrejen kannattajille. Lavalla nähdään muun muassa helsinkiläinen Mørket, joka noituu esiin black metalin, punkin ja progen parhaat puolet ja palvoo saatanaa virkistävästi suomen kielellä.

Hyperenergisestä lavashow’staan tunnettu One Morning Left esittää kansainvälisen tason punk-metallia. Yhtye taitaa myös sometuksen, mistä kielii yli 32 000 Facebook-tykkääjää. Rust N’ Ragenglam rock kulkee Judas Priestin ja Guns ’N’ Rosesin jalanjäljissä.

Lost In Music julkistaa lisää ohjelmaa tulevina viikkoina. Aiemmin kesällä julkistettiin Metal Export Finland -minifestarin ohjelma sekä Kick Off -klubin kansainväliset artistit.

Katso kaikki artistit: www.lostinmusic.fi

VAHVISTETUT ARTISTIT 10.8.:
Atomirotta, Cina Polada, Ellinoora, Ikinä, Kauniit & Uhkarohkeat, Koitos, Lasten Hautausmaa, LEO, Mira Luoti, Mørket, Nightbird, Nopsajalka, One Morning left, OX79, Rust N’ Rage, Sans Parade, The Holy, The Wrecking Queens, Town of Saints (NED), Tryer, Töölön ketterä, Van Dammes, View, Vilma Alina

AIEMMAT KIINNITYKSET:
Kelvin (NOR), The Kendolls (SWE), Wooly Mammoths (BEL)

Metal Export Finland to 6.10. (Jack The Rooster ja YO-talo):
Arion, Ember Falls, Fear of Domination, Kobra & The Lotus (CAN), Ranger, Somehow Jo!, Whispered, Whorion

LIPUNMYYNTI:
Lost In Music -liput myy Tiketti. Tullikamarin keikoille yksittäislippuja on saatavilla myös Lippupisteellä.

Festaripassi alk. 42,50€ / 32,50€ (alennettu hinta opiskelijoille ja Tampereen seudun Osuuspankin kanta-asiakkaille)
Metal Export Finland -passi alk. 16,50€.
Yksittäisliput alk. 11,50€.

lostinmusic.fi
facebook.com/limfest
twitter.com/limfest
instagram.com/limfest
#lostinmusic2016

Kuva: Ellinoora / Warner Music Live

Metallimusiikille omistettu minifestivaali osaksi Lost In Musicia!

Metallimusiikille omistettu minifestivaali osaksi Lost In Musicia!

Metal Export Finland -ohjelmistokokonaisuus laajentaa tamperelaisen kaupunkifestivaalin genretarjontaa.

Uuden musiikin festivaali Lost In Music esittelee lokakuussa metallimusiikkia aiempaa kattavammin. Metal Export Finland -pienoisfestivaalilla torstaina 6.10. ajankohtaiset metalliyhtyeet nostetaan omaksi ohjelmistokokonaisuudekseen. Promoottori Rowan Rafferty Nem Agency Oy:stä on valinnut mukaan kahdeksan yhtyettä.

– Suomi on metallimaa, ja meiltä on viety ulkomaille nimenomaan paljon metallimusiikkia. Maamme on täynnä uskomattomia metallibändejä, ja tarkoituksemme on esitellä mielestämme lupaavimmat vientikelpoiset tähdet paikallisväriä unohtamatta.  Uskon, että illalle on kysyntää, koska Musiikki & Mediassa ja Lost In Musicissa vierailee useita metallimusiikkiin erikoistuneita ulkomaalaisia delegaatteja. Olen ainakin itse erittäin fiiliksessä, sillä tämä sopii erinomaisesti Tampereen syystarjontaan, kertoo Rafferty.

Metal Export Finlandissa arvioidaan muun muassa tamperelaislähtöisen Ember Fallsin keikkakunto. Läpimurtomusiikkivideonsa opintolainalla rahoittanut yhtye solmi alkuvuodesta maailmanlaajuisen levytyssopimuksen Universal Musicin ja Spinefarm Recordsin kanssa. Bändistä povataan seuraavaa suomalaisen metallimusiikin kansainvälistä menestystarinaa.

Tampereelta ponnistaa myös Whispered, jonka japanilaisvaikutteinen melodinen hevi on saanut innostuneen vastaanoton Suomessa ja Aasiassa. Ennen esiintymistä Lost In Musicissa bändi tekee yhdeksän kaupunkia kattavan kiertueen Isossa-Britanniassa.

Metalliohjelmistossa esiintyvät muun muassa 80-luvun estetiikalla flirttaileva speed metal -bändi Ranger, Uuden Musiikin Kilpailussa nähty melodisen metallin toivo Arion sekä millintarkan teknisen death metalin sinfonisiin elementteihin yhdistävä Whorion. Kansainvälisen tuulahduksen tarjoilee kanadalainen Kobra And The Lotus, jonka keikka Tampereella on osa yhtyeen ensimmäistä omaa Suomen-kiertuetta.

Metal Export Finlandin liput tulevat myyntiin keskiviikkona 20.7. klo 12.00. Tarjolla on Metal Export Finland -passi, joka takaa pääsyn molempiin keikkapaikkoihin Yo-talolle ja Jack the Roosteriin. Asiakas voi ostaa myös yksittäisiä lippuja kuhunkin keikkapaikkaan. Perinteinen Lost In Music -festaripassi kattaa myös Metal Export Finland -keikat.

METAL EXPORT FINLAND @ LOST IN MUSIC
To 6.10.2016

OHJELMA:
Yo-talo
Kobra & The Lotus (CAN)
Fear of Domination
Whispered
Whorion

Jack The Rooster
Ranger
Ember Falls
Arion
Somehow Jo’

Metal Export Finland -passi alk. 16,50 €. Erillisliput Yo-talolle ja Jack The Roosteriin alk. 11,50 €.


KICK OFF -KLUBIN OHJELMA VALMIS

Lost In Music lämmittelee ulkomaalaisohjauksessa keskiviikkona 5.10. Kick Off -klubilla. Tampereen ammattikorkeakoulu (Tamk) ja osuuskunta Music Active tuovat Lost In Music -lavalle kolme nosteessa olevaa yhtyettä Euroopasta.

Punk-rock-retkue The Kendolls edustaa Ruotsin Göteborgia. Belgian Wooly Mammoths ammentaa 70-luvun psykedelialaarista. Melankoliseen elektropoppiin luottava norjalainen Kelvin tuo mieleen ikonisen MEW’n korkeine lauluäänineen. Illan tuottavat Lost In Music, Tamk, Music Active ja kulttuurivaihto-ohjelma Excite Finland.

Lost In Music julkistaa lisää ohjelmaa elokuussa.

————————————————————
———————————————————— 

10. Lost In Music 6.–8.10.2016 Tampereella. Myynnissä tällä hetkellä seuraavat lipputyypit:

– Lost In Music -festaripassi, alk. 42,50 € / 32,50 €. Alennettu hinta opiskelijoille ja Osuuspankin kanta-asiakkaille.
– Metal Export Finland -passi, alk. 16,50 €.
– Yksittäiset Metal Export Finland -liput Yo-talolle tai Jack The Roosteriin alk. 11,50 €.

Liput myy Tiketti.

lostinmusic.fi
facebook.com/lostinmusicfestival
twitter.com/limfest
instagram.com/limfest
#lostinmusic2016