Syyskuussa rokataan kahden päivän ajan  – Kiirarock on täällä!

Syyskuussa rokataan kahden päivän ajan – Kiirarock on täällä!

Tampereen kuumin syystapahtuma tänä vuonna on Kiirarock! Kaksi päivää, kahdeksan bändiä ja messevä määrä Rock’n’Rollia on Sinunkin ulottuvillasi.

Vuonna 2014 perustetusta Kiirarock-musiikkitapahtumasta on hyvää vauhtia tulossa yksi Tampereen kuumimmista rock-tapahtumista. Kiirarock sai alkunsa Tampereen ammattikorkeakoulun oppilastyönä, mutta on sukeutunut paikallisen musa-skenen kärkipään tapahtumaksi. Kiirarock 2016 tulee olemaan villimenoisempi ja kovaäänisempi kuin mitä syyskuu on koskaan tuonut tullessaan. Sen takaavat räjähtävän kova esiintyjäkaari sekä tapahtuman intiimi tunnelma!

Kiirarock-esiintyjäkaarti

Festivaalin pääesiintyjinä nähdään kaksi upeaa bändiä: The Blanko ja Shiraz Lane. Näistä ensimmäinen hellii yleisöään modernilla retro-rokilla, kun taas jälkimmäinen, nuorista miehistä koostuva Shiraz Lane junttaa hardrockia Jack The Roosterissa tuoreella ja energisellä otteella.

Oululainen Blind Channel valloittaa stagen impulsiivisella ja voimakkaalla popilla, ja Lahden oma Luxury Toys lämmittää yleisön liekkeihin dynaamisella Rock’n’Roll-show’llaan. Smokin’ Aces Helsingistä pyrkii sävähdyttämään yleisönsä kunnon ntukkametallilla, kuten myös tekee porilainen Rust n’ Rage. Kiirarock 2016 –esiintyjäkaartin viimeistelee kaksi upeaa paikallista bändiä: progressiivisen musiikin superlahjakkuudet I/O – joka muuten vetää jäähyväisshownsa Kiirarockissa – sekä rokkipumppu The Alleyway Wolves.

South Park –festivaali veti 9000 kävijää Eteläpuistoon

South Park –festivaali veti 9000 kävijää Eteläpuistoon

Tampereella tänä viikonloppuna järjestetty South Park –festivaali keräsi viikonlopun aikana 9000 festivaalikävijää Eteläpuistoon.

Festivaaliviikonloppu huipentui lauantai-iltana liekehtivään Bullet for My Valentinen (UK) keikkaan. Pääesiintyjän lisäksi lauantaina South Parkissa nähtiin ruotsalainen Soilwork (SWE), saksalainen heavy-yhtye Powerwolf (GER sekä kotimaiset Thunderstone, Diablo, Mokoma, Reckless Love, Shiraz Lane, Blind Channel, Egokills ja I/O.

Perjantaina South Park –festivaaleilla nähtiin amerikkalainen trash metallin pioneeri Slayer (USA), sveitsiläinen Triptykon sekä kotimaiset kovat nimet Stam1na, Santa Cruz, Amorphis, Lost Society, Battle Beast, Ember Falls ja Temple Balls.

Paikkansa Tampereen festivaalikesässä vakiinnuttanut South Park järjestetään ensi vuonna 9.-10.6.2017. 
Festivaalin järjestää Tampere Eteläpuisto Oy ja tapahtuman yhteistyökumppani on Radio Rock.

Seuraa South Park -festivaalia sosiaalisessa mediassa:
@southparktre
#southparktre
South Park starttaa festivaalikesän viikonloppuna

South Park starttaa festivaalikesän viikonloppuna

  • Tampere täyttyy kansainvälisistä metallitähdistä
  • Lippuja on vielä saatavilla
Tampereen Eteläpuistossa tänä viikonloppuna 10.-11.6.2016 järjestettävä South Park –festivaali starttaa festivaalikesän raskaan sarjan tähdillä. Pääesiintyjinä tapahtumassa nähdään legendaarinen Slayer (USA) ja modernin brittimetallin ykkösnimi Bullet for My Valentine (UK).

Perjantaina Slayerin lisäksi Eteläpuiston lavoille nousevat sveitsiläinen äärimetallin sanansaattaja Triptykon ( SUI) sekä kova kattaus kotimaisia raskaan sarjan huippunimiä: Amorphis, Battle Beast, Stam1na, Santa Cruz, Lost Society, Ember Falls ja Temple Balls. Lauantaina Bullet for My Valentinen lisäksi South Parkissa esiintyvät ruotsalainen melodisen metallin kärkinimi Soilwork (SWE) sekä saksalainen heavy-yhtye Powerwolf (GER). Lauantaina kotimaista metalliosaamista edustavat Thunderstone, Diablo, Mokoma, Reckless Love, Shiraz Lane, Blind Channel, Egokills ja I/O.

Keikkojen lisäksi South Parkin nimmarrointiteltalla nähdään Bullet for My Valentine, Soilwork, Amorphis ja Stam1na. Festivaalialueelle nousee taas ronskia ruokaa tarjoavia ruokapisteitä ja anniskelualueilla valikoimassa on monipuolista juomatarjontaa, muun muassa Pyynikin Käsityöläispanimon tuotteita. Molempina iltoina alueella nähdään tuli-showt ja festivaalin juontaa Radio Rockin raspiääninen suosikkijuontaja Laura Vähähyyppä.

Festivaalin ohjelma ja aikataulut löytyvät tapahtuman nettisivuilta sekä tapahtuman sovellus ”South Park Festival” on ladattavissa kaikille alustoille.

Lippuja vielä saatavilla 
South Park -festivaalin lippuja on vielä saatavilla. Peruliput ovat myynnissä Tiketissä, Lippupisteessä, Jack the Roosterissa ja Swamp Musicissa. Tavallisten lippujen lisäksi tapahtumaan myydään myös VIP-lippuja, joihin sisältyy pääsy aitiopaikan VIP-telttaan sekä kattava erikoismenu, jossa on tarjolla mm. kokonainen possu. VIP-lippuja voi ostaa Tiketistä ja Lippupisteestä.

Liput alkaen
Perjantain lippu 65,00 €
Lauantain lippu 65,00 €
Kahden päivän lippu 115,00 €

Perjantain VIP-lippu 118,00 €
Lauantain VIP-lippu 118,00 €
Kahden päivän VIP-lippu 198,50 €

Suomen festivaalikesässä paikkansa vakiinnuttanut South Park keräsi Tampereen Eteläpuistoon viime kesänä reilut 11 000 kävijää viikonlopun aikana. Festivaalin järjestää Tampere Eteläpuisto Oy ja tapahtuman yhteistyökumppani on Radio Rock.


Seuraa South Park -festivaalia sosiaalisessa mediassa:
@southparktre
#southparktre

South Park -festivaali 10.-11.6.2016
Perjantai: Slayer (USA), Triptykon (SUI), Amorphis, Battle Beast, Stam1na, Santa Cruz, Lost Society, Ember Falls, Temple Balls

Lauantai:
 Bullet for My Valentine (UK), Soilwork (SWE), Powerwolf (GER), Thunderstone, Diablo, Mokoma, Reckless Love, Shiraz Lane, Blind Channel, Egokills, I/O
Backstage Rock Shop Oy laajentaa toimintaansa

Backstage Rock Shop Oy laajentaa toimintaansa

Artistien fanituotteita valmistava, myyvä ja markkinoiva tamperelainen Backstage Rock Shop Oy on muuttanut keväällä uusiin, lähes 400 neliön toimitiloihin ja solminut kaksi uutta fanituotesopimusta; tänä vuonna 40-vuotista taivaltaan juhliva Eppu Normaali sekä tällä viikolla debyyttialbuminsa julkaiseva Shiraz Lane täydentävät yhtiön jo entuudestaan laajaa artistirosteria. Lisäksi tulevana syksynä juhlitaan yrityksen 5-vuotisjuhlia.

”Mikäs sen parempi tapa aloittaa kevät kuin muuttaa isompiin tiloihin uusien artistisopimusten kera, syksyn synttärisekoilut mielessä”, kommentoi yrityksen toimitusjohtaja Matti Lehtonen.

Vuonna 2015 yrityksen toiminta kasvoi merkittävästi edellisvuoteen nähden. ”On hienoa nähdä, että tällaisina aikoina artistien fanituotteet kiinnostavat ihmisiä. Viime vuonna me palkattiin lisää työntekijöitä, kolminkertaistettiin liikevaihtomme ja rikottiin myyntiennätyksiä lähes joka kuukausi. Kansainvälinen kauppa on meillä selkeästi kasvava trendi; viime vuonna lähes 60% myynnistä oli vientiä ulkomaille”, Lehtonen jatkaa.

Vuonna 2011 perustettu Backstage Rock Shop Oy on yksi Suomen suurimmista fanituotealan toimijoista. Yhtiön edustuksessa olevia artisteja ovat muun muassa Apulanta, Children Of Bodom, Eppu Normaali, Insomnium, Klamydia, Michael Monroe, Nightwish, Sonata Arctica, Tuomari Nurmio ja Von Hertzen Brothers. Artistien virallisten verkkokauppojen lisäksi yhtiö myy tuotteita kiertueilla, festivaaleilla sekä muissa alaan liittyvissä tapahtumissa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2015 oli noin miljoona euroa.