Tammerkosken Sillalla 1.-9.7.2016: Maksuttomien päivätapahtumien ohjelma julki

Tammerkosken Sillalla 1.-9.7.2016: Maksuttomien päivätapahtumien ohjelma julki

Tampereen Keskustorin perinteisin kesätapahtuma Tammerkosken Sillalla alkaa 1. heinäkuuta. Reilun viikon aikana juhlateltassa tapahtuu aamusta iltaan. Päivätapahtumat ovat tuttuun tapaan yleisölle avoimia ja maksuttomia.

15-vuotista juhlavuottaan viettävän tapahtuman avaa Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen ja lavalla yleisöä laulattaa Mikko Alatalo yhdessä Valtuustokuoron kera. Muina päivinä teltalla esiintyvät Suomen Työväen Musiikkiliiton leiriorkesterit, Viihdekuoro Cantarelli, taikurimestari Simo Aalto, Kengurumeininki, Seniorilaulaja Konkelot, Taipumattomat, Pirkka-Hämeen jätkäperinne sekä Sekasirkuttajat. Luvassa on myös muistojen tanssisävelmiä ja Rock’n’Roll Picnic, jonka tarjoilee Sweet Jeena & Her Sweethearts.

Tomi Markkolan tangokruunajaisista tulee tänä kesänä kuluneeksi 20 vuotta. Markkola nousee juhlan kunniaksi Tammerkosken Sillalla -tapahtuman lavalle yhdessä Fernet-orkesterin kera sunnuntaina 3.7. klo 13.00.

Tapahtumailloissa esiintyvät Kaija Koo (1.7.), Virve Rosti, Freeman & Menneisyyden Vangit (2.7.), Popeda (5.7.), J.Karjalainen (6.7.), Finnhittien kuninkaat: Danny, Tapani Kansa ja Frederik (7.7.), (8.7.) ja Jean S. (9.7.). Iltakeikkojen lipunmyynti on käynnissä Tiketissä, Lippupisteessä ja Pyynikin munkkikahvilan Tampereen Keskustorin toimipisteessä.

Katso tarkempi ohjelma ja iltakeikkojen lippujen hinnatwww.sillalla.fi

Liput: Tiketti ja Lippupiste

Tapsan Tahdit järjestetään 4.-7.8.2016 jo 30. kerran – esiintyjinä Popeda ja Jari Sillanpää

Tapsan Tahdit järjestetään 4.-7.8.2016 jo 30. kerran – esiintyjinä Popeda ja Jari Sillanpää

  • Iltatapahtumissa esiintyvät myös Neljänsuora, Tomi Markkola, Eini ja Janne Tulkki & Crew
  • 15. Iskelmä-Finlandia -voittaja julkistetaan pe 5.8.
  • Maksuttomissa päivätapahtumissa paikallisia esiintyjiä
  • Tehdassaaren Tapio-festivaali tarjoaa laajasti vaihtoehtoista ohjelmaa

Pate Mustajärvi - Tapsan TahditJo 30. kertaa järjestettävä, yksi Suomen pitkäikäisimmistä tapahtumista, Tapsan Tahdit tuo elokuun alussa Nokian Pirkkalaistorin Tahtitelttaan jälleen Suomen eturivin esiintyjät. Perjantain 5.8. pääesiintyjänä nähdään Popeda, jolle lauteet lämmittää ”Kaksi kauneinta” ja ”Siipirikko” -hiteistään tuttu Neljänsuora. Lauantaina puolestaan menosta vastaavat Jari Sillanpää sekä Eini ja Janne Tulkki & Crew. Tapahtuma ottaa juhlavuoden kunniaksi varaslähdön ja starttaa iltaohjelman jo torstaina 4.8. Tomi Markkolan ”20 vuotta tangokuninkaana” -konsertilla.
Maksuttomissa Tahtiteltan päivätapahtumissa on tarjolla paitsi torisoittoa ja harmonikkakonsertti myös yhteislaulua niin Mikko Alatalon kuin Seppo Soittilan, Johanna Debreczenin ja Jouni Kerosen johdolla.

Iskelmä-Finlandia

Vuosittain jaettavan Iskelmä-Finlandia-palkinnon saaja julkistetaan Tahtien maksuttomassa avajaistapahtumassa Pirkkalaistorin Tahtiteltassa perjantaina 5.8. klo 13.00. Voittaja myös esiintyy kokopitkän keikan verran palkitsemisensa yhteydessä. Voittajavalinnan tekee asiantuntijaraati, jonka puhetta johtaa yksi Iskelmä-Finlandian perustajista, säveltäjä-sanoittaja Turkka Mali. Nokian kaupunki myöntää palkinnon suomalaiselle kevyen musiikin esittäjälle, joka on ansiokkaasti esittänyt suomalaista iskelmä- ja populaarimusiikkia. Arvostettu palkinto jaetaan nyt 15. kerran. Katso aiempien voittajien lista.

Tehdassaari

Viime vuonna ensimmäisen kerran järjestetty vaihtoehtoinen Tapio-festivaali ainutlaatuisessa Tehdassaaren miljöössä juhlitaan jälleen Tahtien yhteydessä. Kiinnostavaa ohjelmaa on luvassa perjantaista sunnuntaihin. Koko perheelle suunnattua aktiviteettia on luvassa festivaalin päätöspäivänä sunnuntaina 7.8.

Valtakunnallinen paikallinen tapahtuma

Vuosien saatossa tapahtuma on pitänyt vahvasti kiinni paikallisuudesta, mutta satsannut myös valtakunnalliseen vetovoimaan kiinnittämällä ykkösartisteja ja jakamalla arvostetun Iskelmä-Finlandia -palkinnon.
”Tapsan Tahdit on tehnyt vahvan paluun suomalaisten iskelmätapahtumien eturiviin. Se kiinnostaa kesän huipennuksena sekä artisteja että iskelmämusiikin ystäviä. Tahdeilla nokialaiset kohtaavat toisiaan sekä tarjoavat vieraanvaraisuuttaan myös muualta tulevalle yleisölle. Ilman merkittävää vapaaehtoistyötä ja paikallisten taiteilijoiden esityksiä Tahdit ei olisi Suomen omaleimaisin iskelmätapahtuma”, kommentoi tapahtuman tuottaja Jukka Heinämäki.

Ennakkolipunmyynti

Ennakkolipunmyynti Pirkkalaistorin iltakeikoille alkaa tänään keskiviikkona 20.4. klo 15.00 Ticketmasterissa. Liput alkaen 22,50 euroa / kappale.

www.tapsantahdit.fi
www.facebook.com/tapsantahdit
#tapsantahdit