Vientitoivoja, tuoretta metallia ja nuoria tähtiesiintyjiä

Vientitoivoja, tuoretta metallia ja nuoria tähtiesiintyjiä

Tamperelainen kaupunkifestivaali Lost In Music täyttää pyöreitä vuosia lokakuussa.

2010-luvun pop-lupauksia, räppiä, punkkia ja maailmanmatkaajia.  Muun muassa tätä tarjoilee uuden musiikin festivaali Lost In Music. Kymmenettä vuottaan juhliva kaupunkifestivaali tuo lokakuussa yli 80 live-aktia tamperelaisiin keikkapaikkoihin.

Ellinoora ja Vilma Alina kertovat väkeviä tarinoita nuorten naisten näkökulmista. Pop-lupaus Ellinooran kappaleet Carrie ja Leijonakuningas ovat soineet tiiviisti radiossa ja poikineet laulajalle esiintymisiä Suomen suurimmilla festivaaleilla. Vilma Alinan esiintymisvarmuus kumpuaa sadoista Robinin taustalla soitetuista keikoista. Artistin omat kappaleet, kuten Hullut asuu Kallios -hitti, ovat tyylipuhdasta ja tummasävyistä elektropoppia.

Sakara Recordsin tuore kiinnitys Ikinä uhoaa ”palauttavansa rockin suomirockiin”. Bändille tarjottiin levytyssopimusta omakustanteena julkaistun Terapiaa-ensisinglen ansiosta. Ikinä yhdistää huutolaulun popmelodioihin ja raskaaseen riffittelyyn ja on ehtinyt esiintyä muun muassa Provinssissa ja Tammerfesteillä.

Töölön Ketterä tarjoilee höyryävää ”Ludoo” ja sekoittaa räppiin grimea ja muita elektronisen musiikin underground-genrejä. LEO yhdistelee puolestaan suomalaista melankoliaa nykyaikaisiin pop-tyyleihin. Ensisinkku Mun piti olla sun oli kesän soitetuimpia kappaleita Yle Radio Suomella.
POSTIKORTTEJA MAAILMALTA JA RAIVOKASTA REVITTELYÄ

Tampereelle saapuu kokoonpanoja, jotka on noteerattu ulkomailla kotikenttää laajemmin. Sans Parade esittää 80-luvun sci-fi-elokuvat mieleen tuovaa elektronista indietä. Turkulaisyhtye on saanut jalansijaa eritoten saksankielisessä Euroopassa. Nightbird on laulaja-lauluntekijä Anna-Stina Jungerstamin sooloprojekti, jota ruotsalaismediat ovat kiitelleet tyylikkäästä ja kypsästä ilmaisusta.

Rautatientunnelin Dog’s Home -baari toimii festivaalin ajan kotipesänä raivokkaampien genrejen kannattajille. Lavalla nähdään muun muassa helsinkiläinen Mørket, joka noituu esiin black metalin, punkin ja progen parhaat puolet ja palvoo saatanaa virkistävästi suomen kielellä.

Hyperenergisestä lavashow’staan tunnettu One Morning Left esittää kansainvälisen tason punk-metallia. Yhtye taitaa myös sometuksen, mistä kielii yli 32 000 Facebook-tykkääjää. Rust N’ Ragenglam rock kulkee Judas Priestin ja Guns ’N’ Rosesin jalanjäljissä.

Lost In Music julkistaa lisää ohjelmaa tulevina viikkoina. Aiemmin kesällä julkistettiin Metal Export Finland -minifestarin ohjelma sekä Kick Off -klubin kansainväliset artistit.

Katso kaikki artistit: www.lostinmusic.fi

VAHVISTETUT ARTISTIT 10.8.:
Atomirotta, Cina Polada, Ellinoora, Ikinä, Kauniit & Uhkarohkeat, Koitos, Lasten Hautausmaa, LEO, Mira Luoti, Mørket, Nightbird, Nopsajalka, One Morning left, OX79, Rust N’ Rage, Sans Parade, The Holy, The Wrecking Queens, Town of Saints (NED), Tryer, Töölön ketterä, Van Dammes, View, Vilma Alina

AIEMMAT KIINNITYKSET:
Kelvin (NOR), The Kendolls (SWE), Wooly Mammoths (BEL)

Metal Export Finland to 6.10. (Jack The Rooster ja YO-talo):
Arion, Ember Falls, Fear of Domination, Kobra & The Lotus (CAN), Ranger, Somehow Jo!, Whispered, Whorion

LIPUNMYYNTI:
Lost In Music -liput myy Tiketti. Tullikamarin keikoille yksittäislippuja on saatavilla myös Lippupisteellä.

Festaripassi alk. 42,50€ / 32,50€ (alennettu hinta opiskelijoille ja Tampereen seudun Osuuspankin kanta-asiakkaille)
Metal Export Finland -passi alk. 16,50€.
Yksittäisliput alk. 11,50€.

lostinmusic.fi
facebook.com/limfest
twitter.com/limfest
instagram.com/limfest
#lostinmusic2016

Kuva: Ellinoora / Warner Music Live

Juhannus Tampereella – Tullikamarilla ja Telakalla soi!

Juhannus Tampereella – Tullikamarilla ja Telakalla soi!

Valtteri Festival 2016, koko ohjelma:

Molempina päivinä ulkoalueilla Circus Ruskan festarikiertue.

Perjantai 24.6.2016

Ilmainen, ikärajaton päiväohjelma:
16.00 – 16.30 Pena (Klubin & Pakkahuoneen terassi)
17.00 – 17.30 Pena (Klubin & Pakkahuoneen terassi)
17.00 – 18.00 Buddha Surfers (Telakan terassi)
18.00 – 19.00 YoungHearted (Klubin & Pakkahuoneen terassi)
19.00 – 20.00 Hannibal (Telakan terassi)

Iltaohjelma Pakkahuone & Klubi, K-18:
19.30 Ovet auki
20.30 – 21.30 Aurora (Pakkahuone)
21.30 – 22.30 Lopunajan mies (Klubi)
22.30 – 23.30 Olavi Uusivirta (Pakkahuone)
23.30 – 00.30 Vilma Alina (Klubi)
00.30 – 01.30 Vesala (Pakkahuone)
01.30 – 03.30 KOI-dj:t Minna & Tido (Klubi)
Liput alk. 37,60 e (ennakko Tiketti & Lippupiste), ovelta 40 e (jollei loppuunmyyty)

Telakka, K-18:
22.00 – 23.00 Sere ja Silkinpehmee, 6 e (ennakkoliput myynnissä Telakalla)

Lauantai 25.6.2016

Ilmainen, ikärajaton päiväohjelma:
16.00 – 17.00 Stand Up (Klubin & Pakkahuoneen terassi)
17.00 – 18.00 Samanna (Telakan terassi)
17.15 – 18.15 Ajomiehet solistinaan Janne Laurila (Pakkahuone)
18.30 – 19.30 Matti (Klubin & Pakkahuoneen terassi)
19.00 – 20.00 Harmaa Hurtta (Telakan terassi)
19.30 – 21:00 dj Laurila (Klubin & Pakkahuoneen terassi)

Iltaohjelma Klubi, K-18:
21.00 Ovet auki
22.00 – 22.45 Super Janne
23.15 – 00.00 Gettomasa
00.30 – 01.30 Jätkäjätkät
01.30 – 03.30 dj Laurila
Liput alk. 17,60 e (ennakko Tiketti & Lippupiste), ovelta 20 e (jollei loppuunmyyty)

Telakka, K-18:
22.00 – 23.00 Nicolas Kivilinna Yhtyeineen, 6 e

pe & la -yhteislippu Pakkahuone & Klubi alk. 50 e (myynnissä rajoitettu erä, ennakko Tiketti & Lippupiste), opiskelijat 48 e (myynnissä rajoitettu erä, ennakko Tiketti & Lippupiste)

www.valtterifestival.fi
www.tullikamari.net
www.nem.fi

Kuva: Vesala / Viivi Huuska